Ruletti – hauska kasinopeli

Useimmat meistä varmasti ainakin tunnistavat rulettipöydän, vaikka eivät olisi sitä koskaan pelanneetkaan. Ruletti on yleinen näky esimerkiksi elokuvissa, ja kasinoissa tämä arvokas ja hienostunut peli on yleensä sijoitettu keskeiselle paikalle.RuletinHarvat kuitenkin tietävät, että ruletilla on pitkä ja mielenkiintoinen historia, josta löytyy myös eräs hieman yllättäväkin nimi, nimittäin ranskalainen kuuluisa matemaatikko Blaise Pascal, joka kehitti ruletin tapaisen laitteen jo 1600-luvulla. 1700- ja 1800-luvuilla peliä kehiteltiin, ja siihen lisättiin nolla, jotta pelinpitäjälle, eli ”talolle” jäisi enemmän tuottoa. Amerikkalaiset lisäsivät omaan rulettiinsa vielä myöhemmin toisen nollan, mistä johtuen amerikkalaisesta ruletista löytyvät siis numerot 0 ja 00. Ruletin kolme yleisintä versiota ovatkin eurooppalainen, ranskalainen ja amerikkalainen ruletti. Ne muistuttavat kuitenkin paljon toisiaan, ja erot koskevat lähinnä numerointia ja pelipöydän väritystä.Ruletin ideahan yksinkertaisuudessaan on, että arvotaan mahdollisimman satunnainen numero, jota pelaajat koittavat arvata. Jotta numero varmasti olisi satunnainen, käytetään kuulaa, joka pyörii vastakkaiseen suuntaan kuin varsinainen rulettipyörä. Kun kuula lopettaa pyörän kiertämisen, se lopulta putoaa pyörälle jonkin satunnaisen numeron lokeroon. Jokaisella numerolla on myös väri, joka on yleensä punainen tai musta. Tämän ansiosta pelaajat voivat veikata myös väriä. Lisäksi pelaajat voivat veikata montaa muutakin asiaa: parillista tai paritonta numeroa, suurta tai pientä numeroa jne. Vaikka ruletin säännöt saattavat vaikuttaa hieman mutkikkailta, on peli käytännössä varsin helppo ja sen oppii hetkessä. Eri asia on tietysti, jos haluaa kehittää omaa pelitaktiikkaansa tai laskelmoida, miten voisi parantaa voittonsa todennäköisyyttä.Monilla meistä ei ole tilaisuutta kokeilla rulettia oikeassa kasinossa, mutta internetin ansiosta kuka tahansa voi nyt pelata tätä legendaarista peliä. Monet ihastuvat rulettiin niin, että siitä tulee heidän ehdoton suosikkipelinsä. Hyvä sivusto ruletin pelaamiseen on suomalainen Full Tilt. Tältä sivulta löydät hyvät ohjeet ruletin pelaamiseen ja lisäksi myös muuta mielenkiintoista rulettiin liittyvää tietoa ja erilaisia vinkkejä. Rulettia voi pelata sekä yhden että monen pelaajan pöydällä.Rulettia voi aluksi harjoitella kaikessa rauhassa ilman rahatalletuksia, ja kun olet valmis lisäämään peliin annoksen jännitystä, voit antaa ensimmäisen pöytäpanoksesi. Tulet huomaamaan, että ruletti on maineensa veroinen, hienostunut mutta hauska ja jännittävä peli.